Tällä viikolla vietettiin valtakunnallista työnohjauksen päivää, joka muistuttaa meitä työnohjauksen merkityksestä paitsi yksilön, myös työyhteisön ja koko organisaation hyvinvoinnin tukena.
Työnohjaus ei ole uusi ilmiö, mutta sen merkitys on noussut yhä ajankohtaisemmaksi. Elämme VUCA-ajassa*, jota leimaavat epävakaus (volatility), epävarmuus (uncertainty), monimutkaisuus (complexity) ja epäselvyys (ambiguity), ja jossa yksittäisen työntekijän arkeen vaikuttavat paitsi oman alan muutokset myös maailman tapahtumat. Kun työ ja arki kietoutuvat yhteen, tarvitaan paikkoja, joissa niitä voidaan purkaa ja jäsentää.
Työnohjauksella yli kriisien
Oma työurani olisi voinut katketa jo opiskeluaikana, ellen olisi saanut välitöntä työnohjausta vakavan asiakastilanteen jälkeen. Työnohjaus auttoi minua käsittelemään tapahtunutta ja jatkamaan työssäni.
Työnohjaus ei kuitenkaan ole pelkkä ”ongelmanratkaisun väline”. Se on parhaimmillaan ennaltaehkäisevä tuki, jonka avulla vahvistetaan ammatillista itsetuntemusta, lisätään työmotivaatiota ja ylläpidetään työkykyä. Se auttaa näkemään toisen näkökulman, pysähtymään itsen ja työn äärelle sekä löytämään keinoja rakentavaan vuorovaikutukseen. Se ei ole ylellisyyttä, vaan arjen tukea, jonka pitäisi olla osa jokaisen ammattilaisen työelämää.
Työnohjaus ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Psykiatrian ja mielenterveyden puolella se on sisäänrakennettu osa työtä, mutta monilla muilla aloilla – kuten somaattisessa terveydenhuollossa tai opetuksessa – sitä ei aina ole saatavilla säännöllisesti.
Silti juuri siellä, missä paine on kova ja ihmisten välinen vuorovaikutus tiivistä, olisi työnohjaukselle erityinen tarve. Kun vuorovaikutus työyhteisössä alkaa takkuilla, ilmapiiri kärsii: syntyy kuppikuntia, väärinymmärryksiä ja eristäytymistä. Työnohjaus voi näissä tilanteissa toimia yhteyden rakentajana ja ilmapiirin eheyttäjänä.
Kaikki eivät edes tiedä, mitä työnohjaus voisi parhaimmillaan olla. Väärinkäsityksiä esiintyy: ajatellaan, että joku tulee kertomaan, miten työtä pitäisi tehdä. Todellisuudessa kyse on tilasta, jossa saa pysähtyä, ajatella ääneen ja tulla kuulluksi.
Työnohjaus on osa kestävää työelämää
Olen saanut ohjata hyvin erilaisia asiantuntijaryhmiä – psykiatrian, lastensuojelun, opetuksen ja terveydenhuollon ammattilaisia. Yhteistä kaikille on ollut se, että kun ohjaukselle annetaan tila ja rauha, se alkaa kantaa. Hyvä työnohjaus voi eheyttää työyhteisöä, lisätä keskinäistä ymmärrystä ja parantaa ilmapiiriä. Kun opimme kuuntelemaan toisiamme paremmin, syntyy luottamusta, yhteistyötä ja keveyttä työhön.
Omassa työnohjaustyössäni keskustelu saa liikkua myös työn ulkopuolisiin teemoihin. Elämän kriisit ja kuormittavat tilanteet heijastuvat väistämättä työkykyyn ja vuorovaikutukseen. Siksi on tärkeää, että työnohjauksessa voi puhua myös niistä asioista, jotka painavat mieltä. Työnohjaus ei ole terapiaa, mutta se voi olla terapeuttista.
Jos työnohjaus ei vielä ole osa omaa arkeasi, mutta tunnet sille tarvetta, kannustan ottamaan asian esiin esihenkilösi kanssa. Työnohjaus ei ole kuluerä – se on sijoitus hyvinvointiin. Se maksaa vähemmän kuin työuupumus, sairauslomat tai työntekijän menetys.
Työnohjausta voi olla yksilöllistä tai ryhmämuotoista, säännöllistä tai projektiluontoista. Se voi tarjota hengähdystauon kiireen keskelle, mahdollisuuden purkaa vaikeita asiakastilanteita tai pohtia työn eettisiä kysymyksiä.
Toivon, että yhä useammassa organisaatiossa nähdään työnohjaus osana kestävää, inhimillistä ja vastuullista työelämää – ennen kuin ollaan kriisissä.
Sarianna Virpikari
kouluttajapsykoterapeutti
työnohjaaja (STOry)
Ratkes ry:n puheenjohtaja
*VUCA-ilmiöstä on kirjoittanut mm. Juha T. Hakala: Kaaoksen reunalla – Miten selvitä VUCA-maailmassa
