Kognitiivinen terapia on todettu tehokkaimmaksi hoitomuodoksi syömishäiriöiden hoidossa. Terapian tavoitteena on tunnistaa ja katkaista sairautta ylläpitäviä negatiivisia noidankehiä, jotka koostuvat erilaisista uskomuksista, ajatuksista, tunteista ja toimintamalleista. Hoidon alkuvaiheessa hoito keskittyy konkreettisten oireiden hoitoon ja oireiden lieventyessä keskitytään enemmän psyykkiseen työskentelyyn. Hoitoon kuuluu kotona tehtäviä välitehtäviä ja lisäksi siihen voi kuulua käytännön harjoittelua yhdessä terapeutin kanssa. Käytän hoidossani luovaa työskentelyä musiikin, kuvien ja taiteen avulla ja lisäksi teen erilaisia kehollisia harjoituksia yhdessä asiakkaan kanssa.
Kognitiivinen terapia kestää keskimäärin kolme vuotta. Mikäli oireet ovat vakavat, suositeltavaa on käydä terapiassa kaksi kertaa viikossa. Terapiakäynnit ovat tarvittaessa Kela-korvattavia.