Syömishäiriöt ovat 15-19-vuotiaiden yleisin perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon avokäynnin syy mielenterveyden diagnoosiryhmässä. Anoreksia nervosa on tarkoituksellisesti aiheutettu ja ylläpidetty nälkiintymisen tila, johon liittyy fyysisiä ja psyykkisiä oireita, kuten masennusta, ahdistuneisuutta, ärtyneisyyttä, pakko-oireita ja -ajatuksia, rituaalinomaista käyttäytymistä sekä itsetuhoisuutta. Anoreksiaan sairastunut nuori alkaa säännöstellä syömistään eri syistä. Tavallisimpia syitä ovat paine saavuttaa tietynlainen ulkonäkö, halu olla armottoman kova ja asetetun itsekurin mukainen, ja siten saavuttaa toisten hyväksyntä. Sairaus alkaa harmittomasta laihduttamisesta, joka kääntyy anoreksiaan, kun syömisen säännöstely johtaa kasvun pysähtymiseen tai merkittävään painon putoamiseen.
Yhden perheenjäsenen sairastuminen vaikuttaa koko perheeseen. Perheenjäsenet kokevat usein stressiä, syyllisyyttä, häpeää, pelkoa, turhautumista ja avuttomuutta sairauteen liittyen. Perheen yhteiselämästä tulee usein vaikeaa, riitaisaa ja monimutkaista. Nuoren kanssa keskustelemiseen voi liittyä väärinymmärryksiä, eikä sairaudesta pystytä keskustelemaan avoimesti. Haasteita voi liittyä esimerkiksi siihen, miten nuoren kanssa tehdään sopimuksia ja pidetään niistä kiinni kotihoidossa silloinkin, kun nuori vastustelee voimakkaan tunnekokemuksen vallassa.
Nuoren paranemisen kannalta on tärkeää, että perhe saa osallistua kliinisen hoidon toteuttamiseen. Perheen ja vanhempien rohkaiseva asenne vaikuttaa nuoren toipumiseen ratkaisevasti. Perheet tarvitsevat psykoedukatiivista tukea jaksaakseen olla lapsilleen tukena sairauden eri vaiheissa.
Psykoedukatiivinen tuki pitää sisällään tiedon antamista sairaudesta sekä emotionaalisten ja sosiaalisten taitojen vahvistamista. Sairastuneen nuoren perhe tarvitsee tietoa anoreksiasta, sen oireista ja sairauden ennusteesta. Perhe tarvitsee tietoa ja tukea myös nuoren ravitsemustilan korjaamisessa sekä elämäntapaohjeistusta riittävän levon tarpeesta ja oikeanlaisen liikunnan mahdollistamisesta sairauden aikana. Perheen ja potilaan saama tieto, ohjaus ja tuki lisää ymmärrystä psyykkisestä sairaudesta, lieventää sairauden aiheuttamaa traumaattista kokemusta sekä vähentää sairauden kokemista häpeällisenä, kielteisenä ja salattavana asiana.
Psykoedukatiiviseen tukeen kuuluu tiedon antamisen lisäksi perheen emotionaalisten ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen. Perheet tarvitsevat mahdollisuuksia avoimeen keskusteluun, jonka avulla hankalia tunteita saadaan purettua. Omista tunteista kertominen on tunnepuhdistavaa. Se voimauttaa perhettä ja auttaa ymmärtämään nuoren kaaosmaista tunnemaailmaa. Tärkeää on myös antaa perheille opastusta ja tukea vanhemmuuden rooleissa, jotta vanhemmat eivät mene sairauden mukaan. Kun perheenjäsenten emotionaalisia ja sosiaalisia taitoja vahvistetaan, perheiden tunneilmapiiri ja vuorovaikutustaidot paranevat. Perheenjäsenet oppivat keskustelemaan syömisestä, ruuasta, kehonkielestä ja painosta rakentavampaan sävyyn sekä ratkaisemaan itse haastavia tilanteita.
Psykoedukatiivisen tuen antamisen vaikutuksista on olemassa näyttöä. Aihetta on tutkittu erilaisista näkökulmista esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Islannissa. Tutkimusten mukaan perheet ovat hyötyneet psykoedukatiivisesta tuesta.
Tutkimustieto vahvistaa omassa työssäni havaitsemaani psykoedukatiivisen tuen merkitystä anoreksiaa sairastavan nuoren toipumisessa. Psykoedukatiivinen tuki mahdollistaa sekä nuoren että perheen selviytymisen sairaudesta. Se vähentää perheiden tunnekuormaa, antaa onnistumisen kokemuksia, lisää potilaan hoitomyönteisyyttä ja edesauttaa nopeampaa toipumista.
