Suomessa vietetään 4. huhtikuuta perherauhan päivää. Päivän viesti on yksinkertainen mutta merkityksellinen: Apua on saatavilla, eikä kenenkään tarvitse jäädä yksin silloin, kun arki kotona kuormittaa.

Samalla tämä päivä kutsuu pohtimaan jotakin hyvin henkilökohtaista: mitä perherauha tarkoittaa juuri minulle ja minun perheelleni?

Perherauha syntyy tavasta kohdata

Ajattelen usein, että yksi sitkeimmistä harhakäsityksistä on se, että hyvässä perheessä ei riidellä. Todellisuudessa riidat kuuluvat ihmissuhteisiin. Ne kertovat siitä, että olemme erilaisia, että meillä on tarpeita, rajoja ja tunteita. Oleellista ei ole riitojen puuttuminen, vaan se, millä tavalla riitelemme. Perherauha tarkoittaa minulle ennen kaikkea sitä, että riidellessäkin säilyy kokemus turvasta.

Psykoterapiassa perhe nähdään systeeminä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun yksi voi huonosti, se näkyy väistämättä muissa. Tämä korostuu erityisesti vuorovaikutuksessa. Arjen pienet hetket – sanat, katseet, hiljaisuus – rakentavat joko yhteyttä tai etäisyyttä.

Huomaan työssäni jatkuvasti, miten helposti lähdemme tulkitsemaan toisen ajatuksia. Kuvittelemme tietävämme, mitä toinen tarkoittaa tai ajattelee, ja toimimme sen oletuksen varassa. Tästä syntyy helposti negatiivinen vuorovaikutuksen kehä, jossa syyttely ja vetäytyminen vuorottelevat. Ja juuri tämä etäisyys alkaa murentaa perherauhaa.

Perherauha rakentuu arjessa – ja sitä voi oppia

Perherauha ei synny siitä, että vaikeita tunteita vältetään. Päinvastoin – se rakentuu siitä, että uskallamme kohdata ne. Tunnetyöskentely on tässä keskeistä. Uskallanko sanoa ääneen, mitä tunnen? Pystynkö ottamaan vastaan toisen kokemuksen, vaikka se olisi minulle vaikea?

Perherauha alkaa tunnetaidoista, mutta se näkyy vuorovaikutuksessa. Siinä, miten puhumme, miten kuuntelemme ja miten sovimme riidan.

Käytän usein työssäni yhtä pysäyttävää harjoitetta. Pyydän opiskelijoitani kuvittelemaan lapsuudenkotinsa ulkopuolelta käsin ja kurkistamaan ikkunasta sisään. Ketä siellä on ja miten ihmiset ovat asettautuneet? Ovatko he yhdessä vai erillään? Millainen tunnelma talossa on?

Tämä harjoitus herättää usein vahvoja tunteita, mutta se auttaa ymmärtämään jotakin olennaista. Me kannamme mukanamme näitä varhaisia kokemuksia ja tapoja olla ihmissuhteissa. Ja usein – tiedostamattamme – toistamme niitä aikuisina tai pyrimme tekemään tietoisesti toisin.

Ne pienet arjen teot

Yksi tärkeimmistä oivalluksista liittyy vastuuseen. On inhimillistä toivoa, että toinen muuttuisi. Mutta muutoksen kannalta olennaisempi kysymys onkin: miten minä voin toimia niin, että muiden on hyvä olla minun kanssani?

Perherauha rakentuu pienistä arjen teoista. Vaikka täydellistä perhe-elämää ei ole olemassa, aina on silti mahdollista rakentaa turvallisempaa, inhimillisempää ja ymmärtävämpää arkea.

Sarianna Virpikari
kouluttajapsykoterapeutti
Ratkes ry:n puheenjohtaja