Psykoterapeutti ja kouluttaja Sarianna Virpikarin mielestä jokaisella on oikeus tuntea naiseutta omalla tavallaan, ilman ulkopuolelta tulevaa painetta. Siksi naisten olisi jo korkea aika oppia sietämään itseään kaikkine vikoineen ja puutteineen.

Työssäni sote-, opetus- ja varhaiskasvatusalan ammattilaisten kouluttajana kohtaan joka päivä paljon naisia. Surukseni olen huomannut, kuinka iso osa heistä peilaa itseään jatkuvasti epätäydellisyyden peilin kautta ja kokee itsensä tavalla tai toisella puutteelliseksi.

Usein nämä epätäydellisyyden tunteet liittyvät ulkonäkökysymyksiin, koska media suoltaa tajuntaamme jatkuvalla syötöllä vinkkejä siitä, millä kaikilla keinoin saisimme muokattua entistä paremman version itsestämme.

Syitä naisten käyttäytymiseen voi hakea myös menneestä sekä suomalaisesta perhekulttuurista. Sukupuoliroolit elävät yhteiskunnassamme edelleen vahvana, ja nykyisin keski-iän saavuttaneet naiset ovat eläneet lapsuuttaan aikana, jolloin mies on itsestään selvästi ollut perheen pää.

Myös sota-ajalla on ollut pitkäkestoinen vaikutus perhekulttuuriimme: tutkimusten mukaan vasta 90-luvulla syntyneet ovat ensimmäinen sukupolvi, joka ei kärsi enää toisen maailmansodan vaikutuksista.

Samoin välttelevä kiintymyssuhdemalli juontaa juurensa sodan jälkeisiin vuosikymmeniin ja on edelleen hyvin yleistä etenkin vanhemman polven suomalaisäideillä. Välttelevässä kiintymyssuhteessa tunteita ei näytetä eikä niistä puhuta, mutta ulkomaailmalle kaiken täytyy näyttyä täydellisenä. Epätäydellisyyttä ei sallita.

Nyt eletään kuitenkin jo vuotta 2024, ja meidän naisten täytyisi viimein kyetä irrottautumaan epätäydellisyyden tunteestamme. Meillä voi olla tavoitteita elämässämme ja halu kehittyä ja kehittää itseämme, mutta se ei tarkoita, että olisimme epätäydellisiä.

Meidän pitäisi olla yhteisöllisiä, huolehtia toisistamme ja synnyttää positiivista (nais)synergiaa ympärillemme auttamalla, kannustamalla ja rohkaisemalla toisiamme. Jos me kaikki vain muistaisimme kysyä säännöllisesti lähipiiriltämme, mitä heille kuuluu ja todella pysähtyä kuuntelemaan, huomaisimme nopeasti, ettemme ole yksin ongelmiemme kanssa.

Silloin voisimme kenties viimein hyväksyä ja sisäistää sen tosiasian, että epätäydellinen on vain sana, eikä epätäydellistä ihmistä olekaan. Olemme kaikki täydellisiä ihmisiä ja naisia – ja siinä on aihetta juhlaan tänäkin naistenpäivänä!

Sarianna Virpikari

Vaativan erityistason ratkaisukeskeinen psykoterapeutti

Kognitiivinen erityistason psykoterapeutti